Bali ja Lombok <3

Aika menee niin äkkiä! Tänne Suomeen on saapunut ihana ihana kevät. Aurinko paistaa, lumi on jo aika paljolti sulanut myös täällä Pohjanmaalla ja juoksukelit on parhaimmillaan. Vaikka tätä kevättä ja tulevia juttuja voisin hehkuttaa vaikka kuinka, niin palataan kuitenkin vielä reissuun, josta en oo tänne blogin puolelle kirjoitellut YHTÄÄN. Miksi näin? Ensinnäkin, koska tein töitä suurimman osan reissusta, ei vapaa-ajalla paljon tehnyt mieli koneen ääressä naputella. Toisekseen nämä pari viikkoa jotka olen ehtinyt kotona olla, ovat olleet aikamoista menemistä ja tulemista sekä kiirettä töiden parissa. Mutta nyt on aikaa muistella vähän mennyttä reissua!

Processed with VSCO with ss1 preset

Processed with VSCO with fr4 preset

Processed with VSCO with g8 preset

Neljäs kerta Indonesiassa mulle ja taisi olla kyllä kaikista paras reissu tämä viimeisin. Surffit sujui paremmin kuin hyvin, säästyin isommilta sairasteluilta (itseasiassa en sairastanut yhtään!! Ei ollut edes maha yhtään sekaisin missään vaiheessa, vaikka yleensä niin tuppaa käymään jossain välissä.) ja loukkaantumisilta (kylkeen tuli pieni rasitusvamma, jota täytyi parannella viikon ajan ja pysytellä poissa aalloilta), säät sattui kohdilleen (sadepäiviä vain muutamia koko 6 viikon aikana) ja muutenkin oli ihan super kivaa. Saatiin myös meidän ystäviä käymään reissun aikana, mikä oli tosi kivaa ❤

Processed with VSCO with c8 preset

Processed with VSCO with ka1 preset

Suurin osa reissusta pysyteltiin vanhassa tutussa Canggussa, jossa ollaan jo vuosien ajan pidetty meidän päämajaa paikassa nimeltä Berawa Beach Surf Stay. Sinne vaan jos Cangguun päätätte suunnata. Suht edullinen, siisti, kaunis paikka ja ihmiset on ihania.

Reissun kesto oli mulla tänä vuonna 6 viikkoa, joista 2 pidin lomaa ja loput 4 tein töitä 70% vähemmän normaaliin työaikaan verrattuna. Oltiin 4 viikkoa yhteensä Canggussa, josta toki tehtiin surffireissuja paljon muuallekkin. 1 viikko vietettiin  Uluwatussa, jossa oli tosi kiva hotelli nimeltään Naturela. Uusi paikka eikä ollut myöskään hinnalla pilattu tämä. Ja yksi viikko tuttuun tapaan Lombokin Kutalla. Ollaan vissiin vähän kaavoihin kangistuttu näiden paikkojen suhteen, mutta jos joku paikka tuntuu hyvältä, on sinne mun mielestä palattava uudelleen!

Processed with VSCO with n1 preset

Processed with VSCO with p5 preset

Processed with VSCO with a8 preset

Meidän reissuilla surffi on aina isossa roolissa ja siksi halutaankin suunnata paikkoihin, jossa pystyy mahdollisimman paljon surffaamaan. Bali ja Lombok ovat siihen kyllä erittäin hyviä paikkoja kumpikin. Bali on paljon kiireisempi, mutta kyllä sieltäkin vielä löytyy paljon rauhaa ja luonnon kauneutta.

En ehkä näistä kohteista sen enempää rustaile, koska oon niistä tänne blogiinkin jo moneen kertaan kirjoitellut. Mutta kyllä vaan edelleen tuntuu siltä että Indonesiaan tulevaisuudessakin monet meidän matkat sijoittuvat. Ehkä eri saaria voisi käydä läpi, mikä on ollut mielessä jo monena vuonna, mutta ollaan aina kuitenkin päädytty viettämään suurin osa ajastamme Balilla. Viime vuonna mun alkureissun sairastelujen vuoksi tuntui jostain syystä kivemmalta viettää loppuaika tutuilla hoodeilla ilman ylimääräistä matkustelua eestaas ja tänä vuonna tein töitä suht paljon ja Balin hyvien nettiyhteyksien ansiosta työn teko onnistui sieltä erittäin hyvin.

Processed with VSCO with u2 preset

Processed with VSCO with c8 preset

Processed with VSCO with a4 preset

Pieniä vastoinkäymisiä toki täytyy sattua joka reissulle. Tänä vuonna yksi mun kameran objektiiveista pöllittiin ja sen lisäksi lähes kaikkien meidän seurueen kortit kopioitiin. Tililtä ei onneksi ehtinyt lähteä suuria summia, koska kuoletin kortin erittäin nopeasti kun huomattiin että rahaa alkoi tileiltä katoamaan. Mutta mitään pahempaa ei onneksi tapahtunut ja onneksi on vakuutukset kunnossa. 🙂

afterlightimage-1

DCIM100GOPRO Processed with VSCO with ka1 preset

Mutta eipä siinä, reissu oli ihana ja olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta ensi kerralla sitten taas. Nautitaan nyt tästä ihanasta keväästä ja auringosta. 🙂

❤ irene

Lombokin visiitti

Onhan siitä jo noin kuukausi kulunut kun reissusta saavuin kotiin. Loppureissu meni ihan hirmu nopeaa ohi ja nyt Suomeen palattua on ollut kiirettä ja sopeutumista arjen rytmeihin! On ollut kuitenkin kiva palata takaisin töihin ja kotiin, vaikka reissua olisin kyllä mielellään jatkanut pidempäänkin! Positiivisella asenteella on menty kevättä kohti. 🙂

Edellisinä vuosina olen siirtynyt Balilta Lombokille ja takaisin joko lentäen tai laivalla sekä autokyydityksellä sitten tarvittavat matkat maalla, mutta nyt päätettiin ajaa itse skoottereilla Lombokkiin. Tuli kyllä aika paljon ajovarmuutta sillä matkalla lisää jos ei muuta. Toki olen elämässäni suht paljon skootterilla ajanut ennenkin, mutta joka vuosi on kuitenkin ollut vähän kuumottavaa ajella skootterilla vasempaa puolta tietä jos on vähääkään enemmän ruuhkaa. Puhumattakaan moottoriteistä. Muistakaahan olla varovaisia kun skoboilla Balilla ja muuallakin ajelette! Matkat meni suuremmitta kommelluksitta yhtä puhjennutta takarengasta lukuunottamatta.

Kaikenkaikkiaan 5 lomaviikkoa menivät suurimmaksi osaksi joko surffilaudan tai joogamaton päällä. Yksi viikko myös sängyn pohjalla kuten aimmeinkin on jo tullut mainittua. Oli kyllä ihana ja mun näköinen loma. Sai tehdä niitä juttuja mistä tykkää ja kehittyä niissä. Ihan huippua! On kyllä jo niin ikävä surffia, ehkä kohta pääsis Suomisurffaileen kun tulis joku hyvä myrsky! Pitäis vaan ostaa vähän kamoja sitä varten kun en oo ennen Suomen merissä laudan kanssa käynyt.

Lombok oli siis aivan yhtä ihana kun aina ennenkin! Majoituttiin Kuta Lombokissa, joka on tuttu ja turvallinen tukikohta. Kolmas kerta Lombokilla nyt ja se paikka on kyllä totaalisesti vienyt osan mun sydämestä. Baliin verrattuna paljon hiljaisempi ja karumpi Lombok on koskemattomuutensa takia jotenkin niin erilainen. VIELÄ. Toki saari on suosittu reppureissaajien keskuudessa mutta perusturisteja ei siellä vielä ihan hirveästi näy. Löytyy rantoja, joissa ei useinkaan monia muita ihmisiä ole ja spotteja joissa ei ruuhkaa tarvitse pelätä. On tietysti poikkeuksena esimerkiksi Grupukin inside -spotti jonka aalto on niiin huippu! Mutta myös niin ruuhkainen että siellä on aika vaarallista surffata. Säännöt ei päde yhtään ja laudat lentelee ympäriinsä. Onneksi siis löytyy paljon muita spotteja mihin mennä. Saa rauhassa reenailla!

Kävin Lombokilla myös paljon joogaamassa Ashtarissa, joka on ravintola/joogastudio. Aivan upeat näkymät. Vaikea kuvitella joogaspottia jossa olisi paremmat näkymät. Aika huikee tunne myös joogata ja samalla kuunnella apinoiden ääniä ja rähinöitä viidakosta. Oon tainnut jo aiempina vuosina hehkuttaa kyseistä paikkaa mun blogissa, mutta suosittelen käymään edelleen jos joogasta tykkää ja Lombokille aikoo suunnata.

Ei muutakun seuraavia reissuja odotellessa. Suunnitelmissa jo monta 😉

❤ Irene

 

 

Takaisin Balilla

Heissan!

Nyt olis tän reissun aika Lombokilla tullut päätökseensä ja viime perjantaina lensin takaisin Balille. Matkan voi mennä myös veneellä, mutta päädyin lentämään,  koska matkojen hinta olisi ollut suunnilleen sama, mutta lentäen aikaa menee paljon vähemmän. Lento maksoi siis 17 e ja sai ottaa myös surffilaudan mukaan tuohon hintaan. Vietin tällä kertaa Lombokilla siis about 2,5 viikkoa ja voi vitsi että aika menee nopeesti!! Oon ollu täällä Indoissa nyt jo vähän päälle kuukauden. Vajaa kuukausi enää jäljellä täällä, apua!

seger

ashtari yoga

Meidän porukan muut lähti Balille jo vähän aiemmin ja mä sitten jäin vielä muutamaks extrapäiväks Lombokille viettään laatuaikaa ystävän kanssa, joka saapui sinne vähän meitä myöhemmin. Aika samalla kaavalla noi mun viimeisetkin päivät siellä meni kuin mitä jo tuossa edellisessä postauksessa kerroin. Surffii, joogaa, ruokaa ja chillausta.  Toi jooga on kyllä alkanu koukuttamaan mua kokoajan entistä enemmän! Tosiaan kiinnostuin siitä enemmän vasta  viime syksynä ja aloin tutustumaan siihen käymällä erilaisilla joogatunneilla Helsingissä. Täällä Lombokilla tuli sitten käytyä joogassa suunnilleen joka toinen päivä!

Joogassa niinkuin surffissakin mua ehkä koukuttaa eniten se, että niissä kehityksen voi huomata niin nopeasti. Ja kun sen huomaa niin haluaa kehittyä kokoajan vaan lisää ja lisää! Ihanaa 🙂 Lisäks sen jälkeen on aina tosi rentoutunut ja hyvä olo. Niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Oon ite myös huomannu, että joogan aloittamisen jälkeen mulla ei oo ollu enää kauheesti ongelmia esimerkiksi selän tai jumiutuneiden hartioiden kanssa.  Koen että mulla ainakin joogan myötä oma keho on alkanut tuntua paljon paremmalta ja jotenkin tuntee sen paremmin.

IMG_2929

sunset in lombok

Tykkään kyllä meiningistä Lombokilla ja olisin periaatteessa voinut viihtyä siellä vielä vähän kauemmin, mutta olihan se ihan kiva tulla tänne Balillekin takaisin. Pidetään nyt varmaan meidän tukikohtaa koko kuukausi täällä Canggussa ja tästä sitten tehdään mahdollisesti pieniä reissuja ympäriinsä. Ainakin Uluwatuun olis tarkotus mennä käymään ja katsotaan mitä muuta sitä keksii. Viime vuonna tuli jo käytyä suurin osa paikoista missä halusikin, joten nyt voi vaan ottaa ihan rennosti ja keskittyy aaltoihin! Hostelli, jossa asutaan, on tosi kiva ja täällä viihtyy kyllä! Hostellin pitäjä on mukava ranskalainen mies ja täällä asuu yleensä porukkaa vähän pidemmän aikaa, joten ehtii tutustua tyyppeihin kunnolla. Kiva hengata yhdessä! Lauantaina oli esimerkiksi erään vieraan synttärit ja hostellin pitäjän vaimo oli kokkaillut sen kunniaksi lounaan, joka nautittiin sitten porukalla yhdessä. Myös kakku oli hankittu! Täällä on hyvä fiilis olla.

gerupuk

IMG_3020

IMG_3044

Kaikki hyvin siis paratiisissa! Nyt on ollut vähän pieniä aaltoja, mutta huomiseks pitäis tulla vähän parempaa! Aamulla käytiin jo vedessä ja longboardeilla sai tosi kivoja aaltoja!! Nyt olis päikkäriaika lounaan jälkeen ja sitten katsomaan aaltoja jos menis vielä sunsetsurffille. 🙂 Nää viimeset kuvat on mun viimeisiltä päiviltä Lombokilla. Mentiin yhdelle paratiisirannalle, jossa en ollut aikasemmin käyny ja meni kyllä kauneudessaan top10 biitseihin mitä mä oon nähny! Ihanaa sinistä vettä ja valkoista hiekkaa! Olis ollu aivan täydellinen ranta suppaukseen, kun aaltojakaan ei ollut, mutta harmi ettei siellä ollut lautoja vuokralla.

IMG_3039

Aurinkoisia terkkuja ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

❤ Irene

 

Vähän Gilii ja sit enemmän Lombokkii!

Terkut Lombokilta!

gili t

gili t

Nyt on vähän vierähtänyt edellisestä postauksesta!! Anteeksi 🙂 Ollaan siinä ajassa ehditty käydä pyörähtämässä Gili Trawangan saarella pari päivää sekä viettää aikaa kauniilla Lombokin saarella, jossa vieläkin siis ollaan. Oon tuolla Gili T:llä ehtinyt käydä jo pari kertaa aiemminkin, mutta päätettiin silti käväistä siellä matkalla Lombokille, koska kaikki meidän porukasta ei ollut siellä vielä käyneet. Onhan se tosi ihana saari, kirkasta sinistä vettä ja valkoista hiekkaa kaikkialla. Kiva pyöräillä ympäriinsä, suppailla ja snorklailla. Jos sukeltamisesta tykkää niin siihen siellä on myös hyvät mahdollisuudet. Joskus siellä on myös mahdollista surffata, mutta nyt ei oikein ollut aallot kohdillaan. Saari on kuitenkin aika pieni ja itse siellä jo ennenkin käyneenä sanoisin, että pari päivää on ihan tarpeeksi sen näkemiseen. Käytiin viime vuonna myös Gili Air saarella ja se oli kyllä kans tosi kiva, vähän pienempi ja rauhallisempi versio Gili T:stä.

mawibeach

IMG_2775

Ollaan oltu täällä Lombokilla nyt about 1,5 viikkoa. Tultiin tänne veneellä ja satamasta otettiin auto Kuta Lombokkiin, jossa ollaan tää koko aika vietetty. Täällä Lombokilla oltiin myös viime vuonna ja tykästyin jo silloin tosi paljon tähän saareen. Ihanaa kaunista luontoa, eikä turistit oo vielä niin paljoa vallannut tätä paikkaa kuin esimerkiksi Balin. Asiat kyllä varmasti muuttuu lähivuosina aika paljon täälläkin, koska huhujen mukaan tänne on suunniteltu aika paljon muutoksia ja uusia juttuja, joiden myötä tää Kuta ainakin tulee muuttumaan paljon isommaksi ja houkuttelee enemmän turisteja. Saa nähdä!

kuta lombok

Gerupuk

Mutta, tällä hetkellä ainakin ihana ja luonnonläheinen vihreä paikka, jossa lähellä paljon kauniita rantoja ja hyviä surffispotteja! Sen takia mekin ollaan tänne nyt jääty vähäksi aikaa ja viihdytään varmaan näillä näkymin vielä pitkälle ens viikkoon. Niinkuin jo sanoin, niin surffi on täällä tosi hyvää ja aaltoja löytyy niin alottelijoille kuin kokeneemmillekin  surffareille. Oon ollut kyllä ihan innoissaan, koska oon päässy nyt tosi paljon veteen ja kehittynyt myös tosi paljon!! Haluis vaan kokoajan veteen! Tänään itseasiassa oli mulla kyllä parhaat aallot mitä oon ikinä saanu, iso hymy huulilla ollu sen jälkeen koko päivän 🙂 🙂 ! Oon edelleen ollu tosi tyytyväinen mun lautaan ja se tuntuu tosi hyvältä ja omalta!

ashtari

kuta lombok

ashtari

Ollaan menty monena aamuna veteen jo ennen auringonnousua, koska spotti, jossa on parhaat aallot aloittelijoille, on tosi suosittu ja sen takia siellä alkaa jo 7 aikaan olemaan niin paljon porukkaa, ettei sinne ole mitään järkeä silloin mennä. Joten ollaan herätty 4:45, ajettu Gerupuk nimiseen paikkaan skoottereilla, josta on sitten otettu vene kohti surffispottia. Vedessä on oltu vähän ennen aamukuutta just ennen kuin aurinko nousee. Auringonnousut on niin upeita!! Ja vielä kun pääsee näkemään ne vedestä niin se on tosi ihanaa.

Gerupuk

Gerupuk

Aika moni päivä täällä on mennyt niin, että aamulla veteen, joko noin aikaisin tai vähän myöhemmin. Sit takas Kutalle, lunch ja päikkärit, minkä jälkeen taas veteen tai sit joogaamaan. Kävin yks aamu myös lenkillä! Täällä ku on niin kuuma ettei itsellä ainakaan tee ihan hirveästi mieli lähteä juoksemaan, mutta oli se ihan kivaa vaihtelua ja hiki ainakin lensi! Tuolla Gerupukilla on kolme eri spottia joissa on käyty ja sen lisäks ollaan käyty myös parilla muulla spotilla tässä lähellä. Tästä Kutalta kun lähtee skootterilla ajelemaan niin löytyy kyllä monia kivoja rantoja, ja se tie, jota pitkin niille ajetaan on tosi upea!! Yks kauneimmista mitä oon ajellu. Kukkuloita, vihreitä riisipeltoja ja merinäköaloja. Aika kiva ajella skootterilla siellä siis. 🙂 Suosittelen käymään ajelemassa ja tsekkaileen rantoja jos tänneppäin eksyy.

kuta lombok

on the road

Tässä Kutalla on myös yks aivan todella kaunis paikka katsella auringonlaskua. Segerbiitsin vieressä on pieni kukkula, jonka laelle voi kiivetä. Nappaa rannan kioskista Bintang käteen ja kiipee kukkulalle. Voin kertoo että tosi kaunis auringonlasku sään salliessa ja kukkulan juurella sattuu myös olemaan surffispotti. Siellä on aika vaativat aallot, joten siellä surffaa ne, jotka on oikeesti hyviä! Niiden menoa on kiva katella samalla kun nauttii auringonlaskusta.

sunset

segarbeach

Täällä Lombokilla eläminen on myös vähän halvempaa kuin balilla, joten tulee pärjättyä vähemmällä rahanmenolla. Oon kyllä ollu tosi säästäväinen muutenkin koko reissun ja ainoat ostokset taitaa olla mun lauta, yks mekko ja yks t-paita! Muutaman rannekorun oon myös tainnu ostaa. Täällä indonesiassa pystyy kyllä elämään todella edullisesti, jos suosii paikallisia warungeja syömisessä ja yrittää myös asua mahdollisimman halvasti hostelleissa. Kyllä täällä myös rahaa saa menemään jos haluaa, esimerkiks tuolla balilla noi ihanat aamupalapaikat on mun heikkous ja viime reissulla kulutin niihin varmaan eniten rahaa.. Nyt oon pitäny itteni vähän paremmin kurissa ja nauttinut niistä vaan silloin tällöin.

Nyt aika lähtee dinnerille, elikkäs moimoi ens kertaan! Yritän päivittää vähän useammin tästä eteenpäin!! Ollut vähän surkee wifi hostellilla ja nyt sain vasta raahattua itseni vähän pidemmäks aikaa kahvilaan, jossa wifi toimii vähän paremmin! 🙂 Loppukevennykseks vähän materiaalia kun yritettiin ystäväni Iriksen kanssa ottaa upeita joogaposekuvia rannalla, pitää vissiin harjotella vielä vähän.. 😀

IMG_2804

IMG_2797

❤ Irene