Uusi vuosi ja uusia juttuja

Heippahei!

Tämmöiset nämä nyt olisi, mun omat nettisivut! Vielä ovat vähän vaiheesta ja hienosäätöä tulen varmasti tekemään tässä pikkuhiljaa ja portfolioon lisäämään materiaalia, mutta ihan hyvällä mallilla jo ovat. Jos on sivujen ulkonäön tai jonkun muun asian suhteen kehuja tai ideoita kehittämiseen, niin otan mielellään vastaan!

Koko syksyn kypsyttelin ajatusta omasta nettiportfoliosta/nettisivuista, jonne voisin laittaa kuviani ja jota kautta mahdollisesti saisi lisää valokuvauskeikkoja. Tässä ne nyt sitten olisi! Samalla siirsin myös tämän minun blogini tänne samaan paikkaan, joten tähän osoitteeseen jatkossa kirjoittelen ja Rantapallon puolella hiljenee.

afterlightimage

afterlightimage

Loppusyksystä blogin puolella oli hiukan hiljaisempaa, johtuen siitä, että mulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa tai jaksamista kirjoitella. Mutta nyt olisi ainakin tulossa lähiaikoina postausta Portugalin reissusta jossa oltiin joulun jälkeen, sekä viime viikonlopusta, jolloin meillä oli studiopäivä koulussa. Oli aivan mahtavaa!! Mutta siitä lisää pian. 🙂

Parin viikon päässä häämöttää myös lennot Indonesiaan tuttuun tapaan tähän aikaan vuodesta (neljäs talvi jo! Huh, kun aika menee nopeasti), joten sieltä sitten myös kuvia ja juttuja luvassa.

Oon tänään töiden jälkeen väsännyt näita mun nettisivuja monta tuntia, jospa uskaltaisin ne tällä viikolla julkaista niin pääsette näkemään tämänkin tekstin! Viime viikolla torstaista lauantaihin vierähti siis Helsingissä valokuvausopintojen parissa. Onneksi ehti myös iltaisin nähdä monta ihanaa tyyppiä ja ystävälleni Irikselle iso kiitos taas mun majoittamisesta ❤

Lauantaina koulun ja Leffen hyvästelyn jälkeen (hän lähti nyt jo kohti Balia) suuntasin junalla Tampereelle ihanan Millan luo. Vietettiin rento sunnuntai, käytiin reippailemassa lumisessa maastossa Pyynikillä sekä munkkikaakaolla ja myöhemmin tehtiin hyvää tofuwokkia sekä bataattirieskoja.

Mukavaa viikkoa kaikille. Toivottavasti tykkäätte blogin uudesta ilmeestä ja palataan pian!

❤ Irene

 

 

Lokakuu, marraskuu..

Hui kun aika menee nopeaa. On ollut sen verran hommaa tässä syksyn mittaan että oon täysin unohtanut tänne päivitellä kuulumisia! Hyvää kuuluu pääosin mun elämään. Välillä toki aina niitä synkempiä hetkiä myös, mutta positiiviset fiilikset on voiton puolella vaikka syksyn synkin aika taitaakin olla meneillään.

Kiirettä on pitänyt niin töiden, koulun kun muidenkin juttujen parissa. Töissä oon päässyt moniin uusiin mielenkiintoisiin projekteihin mukaan ja päässyt myös kuvailemaan työn puolesta, mikä on tosi huippua! Kirjoitan siis työkseni sisältöä, teen SEO -juttuja, somemainontaa jne. Mutta nyt syksyn myötä on tulleet myös kuvausjutut mukaan! Kivaa kun saa tehdä monipuolisesti kaikkea mielenkiintoista. 🙂

Koulussa on myös ollut tosi mielenkiintoista. Viime kerran lähipäivät keskittyi Lightroomin ja Photoshopin ihmeellisiin maailmoihin, laadukkaampaa muokkausta multa siis mahdollisesti tulossa jatkossa, hehe! Lightroomia oon aikasemmin vähäsen käyttänyt, mutta oppi kyllä paljon paljon uusia asioita. Photoshop oli tuntemattomampi mulle ja siinä onkin paljon opettelemissa. Innoissaan oon sitä nyt harjoitellut mitä oon ehtinyt.

Tää loka-marraskuu on kyllä yhtä reissaamista ollut ja tulee olemaan. Oon ollut tosi paljon Helsingissä, mikä on kyllä tosi ihanaa kun näkee kaikkia ystäviä siellä, mutta on se jatkuva reissaaminen myös rankkaa omalla tavallaan. Viime viikonloppuna oltiin Haapavedellä Isänpäivän vietossa. Mun sisko oli myös siellä ja käytiin Mummulassa ja paljuiltiin mun vanhemmilla. Oli kiva viikonloppu! ❤

Mun Isä nuorena ❤

Tällä viikolla on tiedossa pari päivää Helsingissä firman pikkujoulujen merkeissä sekä viikonloppu täällä kotona Jeppiksessä. Perjantaina mennään luultavasti käymään keikalla jossa ystävämme soittaa selloa. Muuten no plans, kivaa pitkästä aikaa kun voi ottaa vaan rennosti ilman kummempia suunnitelmia. Tänään oon pessyt pyykkiä ja pitäisi vielä käydä juoksulenkillä. Oon viime viikkoina saanut aivan uutta intoa juoksuun, mikä on tosi hyvä!! Huomenna on taas yksi viikon kohokohdista, vakkari joogatunti nimittäin. Joogailen aika paljon ihan kotona, mutta tykkään myös käydä tunnilla vähintään kerran viikossa.

Tässä tekstissä ei nyt ollut oikein mitään punaista lankaa, mutta kuulumiset päivitetty! Jatkossa lupaan juttuja vähän tiuhempaan tahtiin. Multa on ehtinyt jo monikin kysellä että miksen oo kirjoittanut pitkään aikaan. Ihanaa että luette! ❤ Mulla on jo monta juttua tiedossa mistä aion teille kirjoitella. AINIIN ja reissujakin on tiedossa! Joulun aikoihin Portugaliin surffaan!!! Can’t wait. 🙂

Nyt heippahei kaikille, palataan pian!

– Irene

 

Syystuulia

Hei vaan! Otsikko on ainakin osuva, ulkona riehuu nimittäin parhaimmillaan syysmyrsky. Tuulee ja vettä sataa, on perjantai-ilta ja mä istun sohvalla villasukat jalassa, poltan kynttilöitä ja kuuntelen rentouttavaa musiikkia. Takana työntäyteinen ja muutenkin raskas viikko, nyt voi hyvällä omallatunnolla rauhoittua hetken.

Huomenna on tiedossa Leffen siskon häät – ihanaa! ❤ Häät on niin ihania. Huomista innolla odottelen. Muuten ei viikonlopulle sitten olekaan suunnitelmia, mikä on tosi kivaa. Oon taas viimeaikoina ollut tosi paljon menossa, joten kivaa ehtiä olla kotonakin välillä.

Syksy on muutenkin tuonut mulle mukanaan aika paljon uusia tuulahduksia! Itse aiheutettuja kylläkin. Valokuvaaminen on aina ollut mulle rakas harrastus ja oon tehnyt sitä ihan pienestä pitäen, aina siitä asti kun ensimmäisen filmikameran sain joskus ala-asteella. Olin silloin kunnon heppatyttö ja laatikoista löytyykin satoja kuvia hevosista niiltä ajoilta. Vuosien varrella filmikamera vaihtui digikameraan ja jossain vaiheessa järjestelmäkameraan. Välillä kuvasin vain puhelimella, mutta vuosi sitten kesällä hankin taas kunnon järjestelmäkameran ja jotenkin sen jälkeen on ollut aivan uudenlainen into kuvaamiseen monen vuoden tauon jälkeen.

Päätinkin siis aika extempore vajaa kuukausi sitten, että alan töiden ohella opiskelemaan valokuvausta. Voin hyödyntää osaamista nykyisessä työssäni ja toimia myös freelancerina niin halutessani. Eka kuvauskeikka mulla onkin itseasiassa jo viikon päästä kun saan kunnian ottaa hääkuvat meidän kämppiksistä, jotka menee naimisiin! ❤ Aika paljon jännittää, mutta ihanaa että he luottavat muhun ja mun taitoihin jo nyt. Enköhän mä onnistu ihan hyvin. Toivotaan ainakin. 🙂

Päädyin siis Helsinki Design Schooliin opiskelemaan valokuvausta. Opiskelut suoritetaan monimuotona, mikä mahdollistaa opiskelun myös työssäkäyville. Lisäksi saan nyt uuden hyvän tekosyyn pipahtaa Helsingissä aina vähintään kerran kuussa! Voin kertoa koulusta ja opiskelusta myöhemmin vähän lisää, nyt olen käynyt vasta ensimmäiset lähiopetuspäivät ja seuraavat ovat tiedossa parin viikon päästä. Jee, can’t wait!

Oon kyllä ollut tosi innoissani tuosta koulusta ja mahdollisuudesta päästä oppimaan uutta ja kehittymään jutussa, joka on itselle niin tärkeä tapa ilmaista itseä ja omia fiiliksiä. En malta odottaa mitä kaikkea kouluvuosi tuokaan tullessaan.

Muita uusia juttuja:

Aloitin ruotsin opiskelun. Ja kyllä, olen sitä nyt kohta vuoden ajan tässä opetellut joka päivä jatkuvassa kielikylvyssä töissä ja myös vapaa-ajalla täällä Pietarsaaressa ollessani, mutta halusin parantaa omaa uskallusta puhua. Koen, että ymmärrän puheesta jo suurimman osan ja pysyn mukana keskusteluissa kunhan vain jaksan keskittyä (riippuen aiheesta ja puheen nopeudesta, murteesta yms.), mutta haluan uskaltaa itse puhua rohkeammin ja päätin sitten osallistua Lycka till -nimiselle ruotsin kurssille. Aika osuva nimi haha. Pari kertaa on kurssia takana ja koen kyllä että on jo nyt ollut tosi paljon hyötyä! Kurssilla puhutaan paljon, mikä on tosi hyvä juttu, koska sitähän tässä halutaan oppia! On helpompaa puhua seurassa, jossa muut ovat samaa tasoa kuin itse, joten epäonnistuminen ei tunnu niin pelottavalta. Tuntuu että silloin omina kouluaikoina ei ruotsin tunnilla kauheasti puhuttu, mikä varmasti vaikuttaa siihen ettei sitä oikein tunne omakseen ja uskalla puhua nytkään. Mutta kyllä se tästä vielä!

Siinäpä vähän mun syksyn kuulumisia. Muuten elämään kuuluu aika paljon mulle ominaista reissailua paikasta toiseen, joogaa, syysmyrskyjen saapuessa taas vähän surffiakin (jee!!), lenkkeilyä, retkeilyä, syksyn fiilistelyä ja ystäviä (olis ihana nähdä kaikkia useammin <3), töitä ja kynttilöitä.

Ihanaa perjantai-iltaa, viikonloppua ja syksyä kaikille teille ❤

Familytime

Niin vain kesä loppui ja syyskuu saapui. Elokuu oli lämmin ja tunnelmallinen, onneksi syyskuu on ainakin ilmojen puolesta ollut tähän mennessä myöskin tosi jees!

Meillä oli viikko sitten viikonloppuna Haapaveden Karhukankaalla vanhempieni luona pienimuotoiset rennot juhlat, joissa juhlittiin vanhempieni jo 30-vuotista avioliittoa. “Juhlat” ei ehkä ole ihan oikea sana, koska teemana oli grillaus, yhdessäolo ja paljuilu (Äiti oli ylläriksi ostanut paljun!), mutta kutsutaan niitä nyt siitä huolimatta juhliksi!

Paikalla oli meidän ydinperheen lisäksi Mummu ja Pappa, Äidin sisko miehineen sekä meidän serkkuja oli päässyt onneksi myös monta paikalle. Otin kameran mukaan ja kuvasinkin juhlissa tosi paljon. Mun veljen lapset oli innoissaan kun halusin kuvata heitä ja he ovatkin tosi hyviä ja söpöjä malleja ❤

Juhlat oli mukavan rennot ja ehti kaikkien kanssa vaihtaa hyvin kuulumisia. Serkkuja ja muita sukulaisia ei liian usein näe, koska ollaan aika hyvin levittäydytty kaikki ympäri Suomea. On siis kiva aina välillä kokoontua yhdessä. 🙂

Koska kyseessä oli 30-vuotis hääpäivä, kuului ohjelmaan myös lahjoja, lyhyitä puheita ja laulamista. Äiti ja Isä sai mm. tuollaiset hienot saunahatut jotka kuvasta voi bongata 😀 Isä on jääkiekkomiehiä henkeen ja vereen, joten hänen hattunsa on tuollainen jääkiekkokypärä. Äiti taas tykkää kukista ja on puutarhaihminen niin hänen hattunsa muistuttaa kissankelloa. Lahjat olivat ilmeisesti mieluiset! Kelpaa saunoa uudessa pihasaunassa ja istua paljussa talvella hattu päässä.

Ihanat juhlat ja ihania ihmisiä.  Seuraavassa postauksessa vähän juttua mun syksyn uusista tuulista, työn ohella opiskelusta ja muista elämässä tapahtuvista jutuista!

Kivaa uutta viikkoa kaikille! ❤

 

Helteinen heinäkuu ja loman alku

Huh Hellettä! Kuulunut varmaan aika monen suomalaisen suusta viimeisten viikkojen aikana. Mutta onhan se ihanaa kun on lämmin! Ei ole ollut pitkään aikaan tällaista kesää ilmojen puolesta kuin nyt. Kaiken kruunaa se, että mulla alkoi viime lauantaina loma, eli on ehtinyt vielä paremmin nauttia näistä ihanista kesäkeleistä. On ollut niin vauhdikkaat viikot pari viimeistä ennen lomaa etten oo tänne ehtinyt oikeen kirjoittelemaan. Olin reilun viikon Helsingissä, joka piti sisällään yhdet polttarit, paljon laatuaikaa ystävien ja sisarusten kanssa, Vestan ja Pariisin Kevään keikat, aurinkoa, uimista sekä päivisin myös töitä.

Viime lauantaina tosiaan alkoi loma (melkein viikko jo mennyt, hui!!), eikä olisi voinut parempaa loman aloitusta toivoakkaan. Ensimmäiseen loma-aamuun herätessäni lähdin käymään hoitokoira Messin kanssa aamulenkillä (Messi on ystävämme koira, joka on ollut meillä viikonlopun hoidossa), minkä jälkeen syötiin terassilla rauhassa aamupalaa. Aamupalan jälkeen suunnattiin mökille, jossa oli pari Leffen sisarusta perheineen kesäloman vietossa. Grillattiin ja syötiin. Olin jo pitkään halunnut veneilemään, joten lähdettiin veneellä merelle nauttimaan ihanasta kesäpäivästä. Ajeltiin aikamme ja rantauduttiin pienelle saarelle. Istuskeltiin saaren kalliolla auringossa, uitiin sekä syötiin mansikoita ja suklaata. Kun alkoi näkyä taivaalla tummia pilviä, lähdettiin takaisin kohti mökkiä. Mökillä lämmitettiin sauna ja lähdettiin illaksi kotiin ja käyttämään Messi iltalenkillä. Ihan täydellinen kesäpäivä!

Sunnuntaina illalla lähdin junalla kohti Karhukangasta, jossa lapsuudenkotini siis sijaitsee. Olin siellä keskiviikkoon asti rentoutumassa ja viettämässä laatuaikaa perheen kanssa. Pääsin myös hyvään vauhtiin vanhan tuolin entisöintiprojektissani, josta lisää sitten kunhan saan sen valmiiksi. Siskoni Katariina tuli myös käymään vanhempieni luona maanantaina illalla ja käytiin Mummulassa iltakahvilla. Tiistaina suunnattiin Äidin ja Isän kanssa Ouluun. Nautittiin Nallikarin rannalla ihanasta päivästä yhdessä isoveljeni perheen kanssa. He ajoivat Pudasjärveltä meitä Ouluun moikkaamaan. On niin vaikea uskoa että merivesi on niin lämmintä ettei siellä tule yhtään kylmä 😀 Lasten kanssa siellä polskittiin monta tuntia. Illemmalla näin Balikaveria Lauraa, johon tutustuin ekalla Balin reissullani. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Myöhemmin kävin vielä syömässä Kauppuri 5 hampparit ihanan Jonnan kanssa, jonka kanssa oltiin myös nähty kunnolla viimeksi tammikuussa sekä joskus keväällä sattumalta junassa. Olikin siis aika päivitellä kuulumiset ajan tasalle!

  

Oon ehtinyt onneksi nähdä montaa ihanaa kaveria jo tässä loman aikana. ❤ Keskiviikkona aamulla ennen Jeppikseen lähtöä ystäväni Katri tyttärensä Aavan kanssa tuli minua moikkaamaan Karhukankaaseen. Katri asuu Pyhäjoella niin ei turhan usein toisiamme nähdä. Toivottavasti tässä kesän aikana ehditään vielä uudestaankin!

Päästyäni Jeppikseen käytiin vähän fiilistelemässä Jaakon Päivien tunnelmia ja katsomassa MusikCafe After Eightissä keikkaa. Eilen pyöräilin päiväksi Fäbodaan rannalle ja siellä vierähti suurin osa päivää uiden ja kirjaa lueskellen.

Huomenna eli lauantaina lähdetään tosiaan Pohjois-Norjaan roadtrippailemaan, jossa toivottavasti saadaan myös nauttia hyvistä aalloista! Hieman flatilta näyttää ennusteet nyt, mutta toivotaan että siitä huolimatta saataisiin vähän aaltoa. 🙂 Mutta vaikka ei saataisikaan niin ei se oikeastaan haittaisi, koska Norjan henkeäsalpaavat maisemat varmasti tarjoavat meille muutakin aktiviteettia! Ostin just uudet vaelluskengätkin niin kiva päästä niitä käyttämään tositoimissa.

Kivaa viikonloppua kaikille, pus!

Kirpputorit

Olen aina ollut jollain tasolla kiinnostunut muodista ja pukeutuminen on ollut mulle tärkeä keino ilmaista itseäni. Olen tajunnut nyt myöhemmin, että muutamia vuosia sitten ostin ihan liikaa vaatteita, käytin niitä ehkä pari kertaa ja sitten ne lojuivat kaapin pohjalla. Nykyään olen pyrkinyt vähentämään tällaista turhaa shoppailua enkä enää samalla tavalla ostele turhia vaatekappaleita. Viimeisen vuoden aikana olen ostanut suurimman osan vaatteistani kirpputoreilta.

Housut ja paita kirppislöytöjä.

Olen shoppaillut kirppiksillä aika paljon ennenkin, mutta innostuin toden teolla vasta ehkä vuosi sitten talvella muuttaessani Australiaan working holiday reissulleni. Melbournessa alkoi tulla syksy ja viileämmät säät ja mulla ei ollut pitkiä vaatteita mukana oikeastaan ollenkaan. Rahaa oli niukasti ja halusin käyttää ne reissailuun, joten päädyin ostamaan lähes kaikki pitkät vaatteeni kirpputoreilta. Kun saavuin viime kesäksi Suomeen, päätin että en osta koko kesänä uusia vaatteita (alusvaatteita yms. lukuunottamatta).

Löytöjä: kengät, housut ja paita.

Kesä meni shoppailematta, pari pientä hairahdusta saattoi olla, en oikein muista. Mutta onnistuin mielestäni tosi hyvin ja Helsingissä on niin paljon hyviä kirppareita ympäriinsä, että ei siellä oikeasti edes tarvisi mennä ostamaan vaatteita kaupasta. Ja kyllä, on mahdollista löytää hyväkuntoisia, jopa uusia vaatteita! Varsinkin jos menee esimerkiksi Konepaja Brunolle tai Hietalahden kirppikselle (kesäisin), siellä myyjät ovat pöydän takana myymässä ja vaatteet ovat tällöin yleensä tosi hyväkuntoisia ja hinnoistakin voi tinkiä. Itsekin olen ollut kummassakin myymässä. Vaikka kyllähän kirppareilla on yleensä paljon kaikenlaista turhaa rojua eikä kaikki niin laadukasta tavaraa, mutta kun jaksaa penkoa pöytiä niin tekee niitä löytöjä! 🙂

Ihan yks lemppari kirppislöytö on tää paita ❤ ja housutkin vaikka niitä ei paljoa näy

Tällä hetkellä iso osa vaatteistani on kirppiksiltä ostettu. Ostan toki myös uutena kaupasta vaatteita, mutta pyrin hyödyntämään kirpputoreja entistä enemmän. Sain kirppispostauksen kirjoittamiseen inspiraatiota ihan vain siitä, että vein tänään kirpparille vaatteita täällä Jeppiksessä. Ajattelin tehdä kevätsiivouksen raskaalla kädellä ja varmaankin puolet vaatteista lähti kiertoon. Amida Halleniin vaan shoppailemaan mun vaatteet kaikki Jeppisläiset ja lähettyvillä asuvat! Aikaa ens torstaihin asti. 🙂

Housut ja paita löytöjä Melbournen kirppiksiltä.

Kirpputorien hyödyntäminen on ympäristöystävällinen vaihtoehto, lisäksi säästät itse rahaa ja tyylisi on enemmän uniikki!

Muutamia mun lempparikirppiksiä:

Kirpputorit Helsinki

  • Kampin kirpputori 
  • Konepaja Bruno (kirpputoria pidetään siellä yleensä viikonloppuisin, kannattaa tarkistaa netistä aina)
  • Hietalahden kirpputori (Kesäisin torilla aivan ihana fiilis, taitaa olla auki kesäisin joka päivä? Jos en ihan väärin muista)
  • Punavuoren Patina
  • ja Uffit tietty, vaikka itse en niistä ihan hirvesti jostain syystä löytöjä ikinä tee

Kirpputorit Kokkola

Kirpputorit Pietarsaari

Tämä viimekesäinen asu lintsillä on myös kenkiä ja aurinkolaseja lukuunottamatta kirppislöytöjä.

Jos osaat suositella jotain muita kivoja kirppareita ihan missäpäin Suomea vaan niin saa antaa vinkkejä! 🙂

Elämää Jeppiksessä

Jess elikkäs monelle on ollut vähän epäselvää missäpäin viiletän nyt tällä kertaa. En oo niin paljon sitä ehkä kaikkialla mainostanut, mutta en kyllä piilotellutkaan eli ainakin mun instagrammista on voinut ihan hyvin päätellä että maisema on vaihtunut Helsingistä Pohjanmaalle Pietarsaareen eli Jeppikseen. Muutin tänne viime marraskuun lopussa kun uudet työt alkoi. Toki olin 5 vkoa välillä reissussa eli en koko aikaa täällä ole marraskuusta asti viettänyt.

Syynä muuttooni oli uusi työ. Kun näin ilmoituksen työstä, jonka kuvaus vastasi juuri sitä mitä haluaisin työkseni tehdä, laitoin hakemuksen menemään. Kävin parissa haastattelussa ja lopulta sain kuulla että minut on valittu kyseiseen työpaikkaan. Työnimikkeeni on Growth Hacker & Community Manager trainee.

Olen siis töissä digimarkkinointifirmassa. Heillä on toimisto täällä Pietarsaaressa ja myös Helsingissä. Olen edelleen harjoittelija toukokuun loppupuolelle asti, mutta siitä huolimatta olen saanut omasta mielestäni paljon vastuuta ja on ollut tosi siistiä päästä olemaan mukana erilaisissa projekteissa ja muutenkin oppia kaikkea uutta! Mun työnkuvaan kuuluu tällä hetkellä paljon sisällön tuottamista ja kääntämistä, mainosten tekoa sosiaaliseen mediaan ja Googleen. Ja kaikenlaista muuta opettelen myös kokoajan lisää. Voin ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa erillisen postauksen missä kerron enemmän mun työstä jos jotakuta kiinnostaa. 🙂

Oon koulutukseltani liiketalouden Tradenomi ja markkinointi yhtenä pääaineena sekä suurimpana kiinnostuksen kohteena oli jo silloin. Opiskelin Kokkolassa ammattikorkeakoulussa 3,5 vuotta, joten nämä seudut ei ole ihan outoja. Tykkäsin aina tosi paljon asua Kokkolassa ja olen kyllä viihtynyt Pietarsaaressakin hyvin. Lisäksi tosiaan mun poikaystävä asuu täällä, joten se ehkä alunperin vaikutti myös jollain tavalla kannustavasti hakea kyseistä työpaikkaa. Varmasti jossain vaiheessa haluan palata takaisin Helsinkiin, mutta just nyt täällä on ihan hyvä. 🙂 Ehkä se on tuo meri-ilmasto mikä saa niin hyvin viihtymään!

Suurin jännityksen aihe tänne muuttamisessa oli ruotsin kieli. Suurin osa ihmisistä täällä puhuu äidinkielenään ruotsia eivätkä kaikki välttämättä puhu suomea lähes ollenkaan. Yllättävän hyvin on kuitenkin sujunut vaikka en ruotsia kauhean hyvin puhukkaan, mutta ymmärrys on kyllä parantunut huimasti! Täällä vielä on monilla niin omanlainen murre ettei se edes kuullosta siltä ruotsilta mitä itse joskus on koulussa oppinut 😀 Toki esim. töissä kaikki puhuu mulle suomea, mutta yleiset keskustelut porukassa käydään sitten ruotsiksi. 🙂 joten kyllä se ymmärrys ainakin nopeasti kohenee kun joka päivä sitä kuuntelee.

Mutta, kivaa että on haasteita. Ja kivaa nyt saada hyvä mahdollisuus oikeasti oppia toista kotimaista kieltämme puhumaan ja ymmärtämään paremmin.

25010029_1536198753132848_96509246580981760_n

Pietarsaari on mun mielestä kiva pieni kaupunki. Täällä asuu vajaa 20 000 ihmistä, mutta siitä huolimatta täällä on mun mielestä jotenkin isomman kaupungin fiilis. Ehkä se johtuu isosta torista, kävelykadusta tai monista kivoista pienistä kahviloista. Täällä on myös kaunis vanhakaupunki ja mekin asutaan tosi kivalla vanhalla puutaloalueella. Ajattelin tehdä erillisin postauksen meidän talosta, sisustuksesta ja asumisesta. Myös ulkoilumaastot on tosi kivoja ja muutenkin tosi hyvät harrastusmahdollisuudet löytyy täältä.

Vapaa-aikana mä tykkään tällä hetkellä käydä joogamassa, salilla, uimassa, juoksemassa tai ulkoilemassa muuten vain. Tai sit näen mun kavereita. En tunne Pietarsaaresta vielä niin paljon ihmisiä työkavereiden ja poikaystävän kavereiden lisäksi, mutta Kokkolassa asuu onneksi jonkin verran kavereita ja tuttuja. Muutamia mun kavereita on käynyt myös täällä kyläilemässä mikä on tosi kivaa! Ja itsekin olen aika liikkuvainen eli tulee käytyä Helsingissä suht usein ja muuallakin päin.

Oon myös ajatellut alkaa maalaamaan taas vuosien tauon jälkeen ja vanhan hevosharrastuksen henkiin herättäminen on käynyt mielessä. Saas nyt nähdä mitä kaikkea keksii. Mahdollisuuksia ainakin on!

26065765_997179637121542_3345046080608796672_n

Hei muuten jos Pietarsaaren eksytte niin käykää kahvilla Kaffia -nimisessä kahvilassa. Mun lemppari. Täällä mä nytkin istun ja kirjoittelen tätä ja syön samalla passion-mango raakakakkua ja juon teetä. Tosi söpö ja persoonallinen paikka. Ja muutenkin jos liikutte täälläpäin niin viestiä vaan mulle niin mennään vaikka kahville yhdessä! 🙂

Kivaa keskiviikkoa, täällä ainakin aurinko paistelee taas parin harmaan päivän jälkeen 🙂